FYSIOTERAPEUTTI
FYSIOTERAPEUTTI
Hei, olen Leena – Kukoistavan perustaja, sosiaalipsykologi ja geriatriseen kuntoutukseen erikoistunut fysioterapeutti. Sosiaalipsykologi-fysioterapeuttina missioni on asiakkaani hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kokonaisvaltainen tukeminen, kiireettä ja kunnioittaen. Kohdatessani ikääntyneen toimintarajoitteineen kohtaan ennen kaikkea ihmisen. Haluan vaalia ajatusta, että jokaisella meistä – iästä tai toimintakyvystä riippumatta – on mahdollisuus ja lupa kukoistaa.
Fysioterapeutiksi valmistuttuani työskentelin yksityispraktiikassa Sveitsissä. Kukoistavan siemen kylvettiin perheemme palattua takaisin Suomeen. Kotikuntoutuksessa sekä hoivakodeissa työskentelyni myötä ymmärsin, että lyhytkestoisten kuntoutuskertojen ja kuntoutusjaksojen rinnalle tarvitaan jatkuvuutta. Tarvitaan yksilöllistä, pitkäkestoista kuntoutuspalvelua asiakkaan kotiympäristöön tuotuna. Tätä tarvetta täydentämään syntyi Kukoistava.



Varaa aika, niin laadimme yksilöllisen kuntoutumisen suunnitelman sinulle tai läheisellesi
KUKOISTAVA ON
Kasvua ja voimaa
Ikäihmisen kunto kehittyy harjoitellessa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
Vireyttä ja elämäniloa
Fyysisen harjoittelun tutkitusti positiiviset mielialavaikutukset edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Toiveikkuutta ja pystyvyyttä
Nämä ovat kukoistavuuden rakennusaineita ja terapeuttisen harjoittelun kulmakiviä.